Alkuun Ylimääräisiin 

Bitti Paddockilla

Oli kova tavoite saada puskettua tämä juttu ulos jo sunnuntaina, mutta muutaman vanhemman pelin asennus kuvamateriaalin keräämiseksi venähti 5 tunnin hommaksi. Yksi peleistä ei tunnistanut modernia näytönohjainta, toinen piti asentaa kahdesti ja kolmannessa ei ollut lainkaan toimivaa FFB-tiedostoa. Tuleva kirjoitus avaa vähän kuvaa omasta historiasta rata-autoilupelien parissa, mutta arcaden ja realismin asteikko ei ole niin yksiselitteinen kuin vuosia sitten tulleessa rallipeleihin liittyvässä artikkelissa. Käytännössä pohjanoteerauksia on saatu ja tullaan saamaan ajomallinnusten osalta jatkossakin, mutta sama koskee myös simulaatiopuolta, sillä tuollakin saralla tunnutaan ylittävän rima aina hieman korkeammalta kuin aiemmin. Koska rata-ajoon keskittyviä pelejä ilmaantuukin tiuhaan, täytyy asteikko jättää näin ollen avoimeksi molemmista päistä. Samalla kun pohdin ajofysiikoita, graafikkaa sekä äänimaailmaa, avaan myös sitä kuinka itse olen kehityksen rinnalla kulkenut.

Kuka muistaa vielä yhdistelmän Damon Hill ja Williams FW18?

Koko oma kiinnostus virtuaalisia ratoja kohtaan, alkoi lievänä yllätyksenä, sillä olin vannoutunut ralli-fani vielä yli 10 vuotta sitten, ajattelin niinkin kapeasti, että vain ralli vaatii ajotaitoa luistavien ajolinjojen vuoksi. Jossain kohtaa huomasin ettei esimerkiksi Colin McRae Rallyssa oikein saanut riittävää vauhtia söheröjen keskellä, joskus kun olisi kivaa vain antaa moottorin kiekua ja kelata reippaita nopeuksia. Codemastersin vaikutuksen alaisena sain PS2:lle TOCA Race Driver 3- pelin, kyllähän sen parissa kämmenet hikoilivat padilla hurjastellessa, ja korjausliikkeitäkin pääsi tekemään takvetoisilla vehkeillä. TOCA on myös samalla se peli, jonka ansiosta jouduin surullisen kuuluisaan sanaharkkaan foorumilla, mistä johtuen ehkä minun kirjoituksia katsellaan yhä hampaat kitisten. Ei sinänsä, myöhemmin huomasin itsekin ettei TOCA 3 mikään simulaatio ole, sen sijaan se edustaa selvästi arcade- suuntaa. Tämän huomaa siinä vaiheessa kun kokeilee realistisempia ajeluita. Kuitenkaan en vieläkään voi täysin lytätä tätä, ihan jo tunnelman, äänten ja kaluston ansiosta.

Turbo-aikakauden Williams-Honda                                              

Kalustoahan oli suhteellisen laaja kirjo, varsinkin Formuloissa oltiin ihanne alueella. Äänet ja jopa ajamisen luonne tuntuivat silloin ärhäkiltä. Pelissä oli myös runsaasti oikean elämän ratoja, niin briteistä kuin muualtakin Euroopasta. Ajomallin puutteet ovat kuitenkin syy miksi tämä romahtaa arcade asteikon päätyyn, autot eivät juuri aliohjaa, puhumattakaan että etupyörät saisi jarrutettua lukkoon. Toisinaan se vauhtikin on yli korostettua, mistä johtuen en koskaan saanut avattua 90-luvun Grand Prix- luokkaa. Kyseissä luokassa vaan yksinkertaisesti ei oikein ehdi tajuta mitä tapahtuu. Miksi en hauku sitten tätä(kin) Codemastersin tuotosta alimpaan helvetin kellariin? Kuten mainittua, ohjaimella tulee kisassa olemisen tunne, älkää kysykö enempää perusteluja, ja kaiken jälkeen TOCA Race Driver 3 on aina se kipinä josta oma kiinnostus kuin myös arvostus rata-autoilua kohtaan hyppäsi kerrasta pilviin.

Bemarin eturenkaat lukkoon jarrutettuna                                 

Muun muassa PS3:llekin tullut Race Dricer: GRID, jatkoi edes puoli askelta siitä mihin aiemmin jäätiin. Allekirjoittanut seurasi muinoin kovin innokkaana pelin tekijöiden sivustoa julkaisuun saakka. Grafiikka oli kaunista, kalustoa laidasta laitaan eikä driftaustakaan oltu unohdettu. Myöskin etupyörät sai jarrutettua lukkoon, jolloin aliohjaaminen astui kuvaan. Hankinta hetkellä äänet olivat ainoa pettymys. Tällä sivustolla kirjoittamassani arviossa ylistin pelin fysiikan lait, mutta onhan se jälkeen päin selvää kuinka mieto pelin todenmkaisuus on, eivätpä arvostelijatkaan paljoa ajomallia kehuneet. Sinällään ajamisen nälän kannalta katsottuna, ongelmaa ei ollut, koska sain tuohon aikaan takavetoautoilla säännöllisesti, joten satunnaisilla pelailuilla mentiin GRID:n siivittämänä hymyssä suin. Vaikka autoilu virtuaalisena kiinnosti paljon, en varsnaisesti ollut silti säännöllinen pelimies, joka saattoi viivästyttää omaa tuloa varsinaiseen simuautoilu- näkymään.

Porsche GT3 RS meni Shiftissä luisussa vähän liian kevyin ottein...

Kokeilu mielessä mentiin hetki Need for Speed: Shift- pelin parissa. Hieman poskia punottaa nolossa mielessä, kun annoin Shiftille aikanaan kovat kehut peliarvostelussa. Tuossa kohtaa ensivaikutelma oli parempi kuin lopputulema. Periaatteessa jo edeltävä osa Pro street oli horjahdus realistisempaan suuntaan, ja mielestäni Shiftin positiivinen huomio oli enemmän hyvän markkinoinnin sekä siihen kuuluneen hehkutuksen ansiota. Onhan sen kieltämättä outoa kuinka tehokkaita vaikeana ajattevina pidettyjä urheiluautoja voi heitellä huligaanin lailla, saaden silti tilanteen pelastettua jopa padi- ohjauksella. Pian alkoi satunnaispelaajakin kaipamaan enemmän sitä realismin maustetta.

F430 paahtaa Monzaa                                                                    

Maustetta ajoon todellakin oli luvassa. Jo esiosa GT5: Prologueta kokeillessa, oli havaittavissa jyrkkä kynnys aiempaan. Alussa tuntui ettei takavetoisen C6 Corvetten perää saa millän kiinni kun pito häviää, mutta oli se palkitsevaa kun perän irtoaminen ei usean yrityksen jälkeen sitten päätynytkään spinnaukseen. Gran Turismoa mainostetaan teemalla "The real driving simulator", vaikka peli pysyy vakaasti osasta toiseen enemmän real-sarakkeella. Kun hakkaa oikeita simulaatioita huomaa miten anteeksi antava GT lopulta on. Itse sanoisen GT5:n olevan sellainen ajamisen esikoulu. Ratilla saa vääntää ja monta asiaa on mallinettu fysiikoihin, pientä apua oikean elämän autoiluunkin saattaa siitä saada jos puhutaan helposti lähetyttävistä kotteroista. Tosin jos hyppää vaikkapa Sierran hitaan ohjauksen rattiin, huomaa missä peli antaa myöden kun todellisuus taas ei. 2000-luvulla ei parempaa tuotosta konsoleille tarjottu, joten omille ranteille oli etsittävä haasteita uudelta alustalta.

Ei Toledo, eikä Malaga vaan Seat Leon kurvailemassa Valencian radalla

Muistan jo Race07 julkaisin aikoihin tutkailleeni arvosteluja kyseistä pelistä ja saman sarjan uusimman painoksen RaceON:in kanssa sain vähän makua mitä ruotsalainen Simbin osaakaan tehdä. Ajettavuus oli laadukasta, muttei kynnys ollut silti merkittävä GT:hen nähden. Kalustoa oli vakioautojen osalta kiitettävä kattaus, WTCC:n 2006-2008 vuosilta ja mikä hienoa myös 80-luvulta.

Alfa 75 oli mukava lisä Race- sarjassa modernien autojen seassa  

Äänet vakuuttivat nekin. Mieleen painuvana ahdetun Alfa 75:n suhinat vaihtohetkillä. Vaikka aluksi kaikki näytti ja kuullosti hyvältä, oli otettava huomioon Race- sarjan paikalleen jämähtäminen. Käytänössä pelit olivat enemmän pakollisia vuosi päivityksiä, kuin jatko-osia edeltäjilleen. Eikä ajomallikaan armoton ollut. Perän pitoa riitti, eikä sen katoaminen kovin ripeää ollut, kuten oikeassa elämässä kuuluisi. Niin paljon kuin RaceON:ssa hyvää onkin, ei sillä ole uudelleen pelaamisen arvoa, kun muualla on samat temput tehty laadukkaammin. 

Possun läskeistä loppui pito...                                                     

Ensimmäinen raaka simulaatio itselle oli Simbinin GT Legends. Asentamisen osalta GTL on yksi murheen kryyni. Ja jostain kumman syystä siinä ei ole valmiina forcefeedback- asetuksia, jotka täytyi itse onkia keskustelupalstoilta ja siirtää oikeaan tiedostoon. Kun viimein ajamaan pääsee ja sen edes jotenkin oppii alkaa olla aihetta kehuille. Sanomattakin selvää on miten mahtava kattaus moottoriurheilun ikoneja tulee tarjolle, mutta ajaminen laittaa nöyräksi. Tätä aktiivisemmin ajaessani moitin varovasti autojen hallittavuutta jopa liioitellun hankalaksi, mutta muutama päivä sitten Assetto Corsaan jälkeen, hämmästelin että miten vähän simulaatiomaailma on kehittynt kymmnessä vuodessa! Pelin ratinkautta tuleva palaute, toimiessaan, tekee ajamisesta yllättävän varmaa, eivätkä äänet kalpene nykyajan rinnalla. Myös maininnan ansaitsee kuskien tekoäly joka on moni kerroin parempi kuin vaikkapa AC:ssa.

Sisempi pyörä jauhaa tyhjää jo ensimmäisessä shikaanissa   

Jos hermoja halusi jäähdyttää vanhojen vehkeiden ajeluista, joka itselle on pääjuttu, tapahtui stressin kanavointi GTR:n avulla. Fysiikkamoottori on aika lailla sama kuin GTL:ssä, mutta kalustona 2000-luvun GT-autot. 2004 vuonna ilmestyneeksi peliksi kaikki on kunnossa, ehkä liiankin kovassa kun puhutaan vetopidosta ja sen menetyksestä. Tähän ilmeisesti oli syynä ns. slip angle, joka oli mallinnettu käytännössä siten ettei perä saa luistaa pienessä nopeudessa yhtään. Onnneksi GTR-saaga ei jäänyt yhteen osaan, saati junnaamaan paikoilleen.

NGT- luokan kilpuri ja Magny Cours                                      

Niinpä 2006 saatiin jatko-osa, jossa hyvästä kappaleesta viimeisteltiin loputkin rösöt pois. Ainoa varsinainen outous lienee sekventaalisessa vaihteen vaihdossa, kun peli ei anna sytytyskatkoa moottorille, jolloin kaasua täytyy nostaa vaihtohetkillä ja toisaalta painella alasvaihdoissa. Tämä tietenkään ei ole ongelma jos käyttää H-kaaviota normaalin kytkimen kanssa. Valitettavasti Simbin ei saanut rimaa nostettua enää GTR:n jälkeen. Pallo oli annettava muille, ja sitä syöttöä odoteltiinkin 2013 vuoteen saakka.

Lotus 98T yhä radalla!                                                             

Itse en odottanut Assetto Corsan olevan Simbinin tekeleiden kaataja, minkä vuoksi oli mukavaa olla väärässä. AC:ssa miltei kaikki on otettu huomioon. Merkittävin löytyy kuitenkin luistoneston ja ABS-jarrujen asetuksista. Mutta mitä ihmettä? Nyt puhuu mies joka aina kääntää ajoavut pois päältä! Juonihan on siinä että tarjolla on vaihtoehtona vain ne avut jotka autossa oikeastikin on. Toisin sanoen luistoesto ei suoranaisesti helpota ajamista, vaan vähentään renkaan kulumaa ja poistaa turhaa sutimista kiihdytyksissä. Edelleen jos osuu kanttiin tai muutoin sössii ajolinjansa spinnaa niin auto kuin kuljettakin.

Assetto Corsa hemmottelee myös C-ryhmän kalustollaan       

Assetto Corsan myötä aloin säännöllistää omaa simulaatioautoilua ja otin osaa kahteen online-sarjan tynkään, pysyen jumbosijoilla. Oikeastaan vasta nyt olen varsinaisesti ryhtynyt ajatuksen kanssa miettimiään ajolinjoja ja muutakin. Kuluneen vuoden aikana tuli opeteltua mm. vasemman jalan jarrutusta sekä "heel and toe"- tekniikka alasvaihtoihin. Mikäli mielii kehittyä on lisää treeniä vieä luvassa paljolti. AC menee eittämättä simulaatioasteikon oikeaan päähän, mutta ei kuitenkaan valtvalla kaulalla Simbinin tekeleisiin nähden, eikä ole itsestään selvää pysyykö asema seurvaavien vuosien aikana edes hallussa.

Ympyrä sulkeutuu, mutta eikö Damon Hill ole jo eläkkeellä...?

Mikä parempi onkaan tapa ottaa rennosti kuin ajaa Formula 1- autoja? Codemastersin saatua F1- lisenssin eivät odotukset olleet huipussaan, montaa osaa antoi myös aiheen ennakkoluulojen todentamiselle. Sitten ilmaantui painos 2017 jota jopa simulaatioksi on tituleerattu. Kriitiikkejä uusimmasta F1:stä luettuani päätin hankkia itselleni sen. Missään nimessä ei olla täysin metsähallituksen alueella, mutta mielestäni raaka simulaatio ei ole oikea sana myöskään. Aliohjaaminen on paikoin epäloogista ja moottorijarrutksen vaikutus ei ole sitä mitä oikealta kilpruilta odottaisi. Silti siinä vaiheessa kun treeni muissa ajoissa alkaa maistua puulta, on tämä hyvä keino taltuttaa rata-ajon nälkää.

Tällainen retki on tullut kuljettua bittien radalla ja paddockilla, alkujaan satunnaisemmin kun oikeat autot vievät siivun vapaa-ajasta, voin kuitenkin suositella virtuaalista kisailua muillekin harrastajille, silloin kun tahtoo ajaa jotain sellaista mitä ei omasta tallista välttämättä löydy tai jos muutoin ei yksinkertaisesti pääse baanalle oikealla harrasteautollaan syystä tai toisesta. Yläikärajaa ei tämän kohdalla onneksi ole. 

This Web Page Created with PageBreeze Free HTML Editor