Alkuun Ylimääräisiin  Assettoa ja 98T Lotusta 

Kuta kuinkin jo vuodet päivät Assetto Corsaa on tullut hangattua, muistiin on karkeasti painunut lukuisia rataprofiileja ja erilaisilla kalustoilla käytyjä online kisojakin on jo muutama takana. Tällä sivustolla en koskaan kirjoittanut arvostelua AC:sta, enkä niin tee nytkään, sen sijaan minua on pelin lataushetkestä lähtien kiehtonut yksi auto, legendaarinen Ayrton Sennan kuskaama Lotus 98T. Ongelmana oli vain kesyttää simuloitu peto, joten mikä olisikaan parempi tapa opiskella uusia ja kerrata vanhojakin ratoja kuin valita ajokiksi turbo-aikakauden F1-kilpuri tavoitteena tuoda sekuntien parannuksia omiin kierrosaikoihin!

                      Imola (ent. San Marinon GP)

San Marinon GP:näkin tunnettu Imola oli ratana ennestään itselle tuttu, oikeastaan ainoa rata jonka muistin kunnolla ulkoa ennen vakavampaa asennoitumista tähän simulaatioautoiluun. Rata on itsessään vähän kaikkia elementtejä sisältävä. On korkeusvaihteluja, pitkiä suoria, nopeasti ajattevia mutkia ja yksi shikaani. Koska rata oli tuttu, auton käsittely ja säädöt olivat ensimmäinen haaste. Kolme ensimmäistä vaihdetta olivat kaikista tuskallisimpia survoa pesään kiihdyttäessä, jotta takapää pysyisi radassa tai edes menosuunta samana... Kaikista parhaimmaksi tekniikaksi räväkkään kiihdytykseen osoittautui short shift- tyylinen ylösvaihto, jolloin uutta pykälää tarjotaan heti kun ahdot alkavat nousta, ja kakkosvaihdetta käytännössä vain hipaistaan loveensa ennen kolmosta, jonka voi jo kaasuttaa kunnolla loppuun saakka. Kuullostaa ehkä monimutkaiselta, mutta huomautan myös ettei short shiftaamista joudu aina tekemään mikäli mutkaan tullessa vaikkapa 2-vaihde onkin jo jäänyt vetoalueelle, tällöin pikkupykälänkin voi kiihdyttää loppuun aika reippaasti. Juuri edellä mainituista syistä kannattaakin säätää välitykset vaihdekohtaisesti niin että ensimmäiset kolme ovat tiheitä, jolloin alasvaihdossa kierrokset jäävät korkealle helpottamaan mutkasta poistumista. Auton niksit opiskeltuani alkoi se kierrosajan viilaaminen. Aiemmin olin ajanut parhaillaan 1:33 alkuisen ajan, josta oli saatava useita sekunteja pois. Noin kahden viikon treenin jälkeen kolme sekuntia sain hierottua pois täysillä ahdoilla ja pehmeillä aika-ajorenkailla.

Tässä jarrutuksessa sössii helposti kierroksen

Oma paras kierrosaika: 1:30,621

                    Zandvoort (ent. Hollannin GP)

Takkuilleen alun jälkeen siirryttiin Hollantiin Zandvoortin radalle. Profiili oli heti alkuun jo itselle todella maukas, korkeusvaihteluja ja paljon nopeita sweeper-tyylisiä mutkia. Toisin sanoen auton käsittelijän taidot nousevat jarrupaikkojen muistamista tärkeämpään rooliin, ja ajolinjat tuntuivat löytyvän luontavasti ilman jäsentämistä. Ehkä kaksi mieleen painuvaa kohtaa radalla ovat kolmosmutkan jälkeen alkava loivien kurvien sarja joka mennään kaasupohjassa ja viimeinen mutka joka paahdetaan myös pitkälti yli 250km/h jyrkkyydestään huolimatta! Kierrosaikaan ja omaan radankäyttööni olin nopeimmalla kierroksella tyytyväinen. Sekin tulee huomioida että tuolloin saavuttamallani ajalla olisin ollut RSR livetiming- listalla nopein suomalainen sijoittuen listalle kolmanneksitoista. Kun aika-ajot oli itselle hyvällä mallilla, harjoittelin pitempiä sessioita hitaammalla autolla, mutta ajaen tasaisesti virheitä vältellen, ennen siirtymistä seuravan radan pänttäämiseen.

        

Tästä eteen päin mennään ainoastaan kaasu pohjassa!

Oma paras kierrosaika: 1:23,868

       

                                             Hockenheim (Saksan GP)

Tänä vuonna paluun F1-kalenteriin tehnyt Hockenheim todella meni itsellä pänttäämisen puolelle, jossa korostuu radan ja ajolinjonen ulkoa opettelu. Paino sanalla korostuu, sillä kyllähän rata täytyy aina tuntea täysin, mutta tässä tapauksessa joutui tosissaan jäsentämään missä jarruttaa ja kääntää sisään, ilman ns. fiilispohjan apua. Yksi syy ehkä on radan jalkapallokenttämäinen profiili, jossa ei ole juuri lainkaan korkeusvaihtelua saati kallistuksia. Sinällään alueella on paljon kaikkea joka helpottaa kiintopisteiden luomista, joiden avulla jarruttaa aina sopivassa kohtaa. Oikeastaan outoa oli lopulta että sain muutaman tosipuhtaan näköisen kierroksen, mutta kuitenkin nopeimmalla kierroksella missaan muutaman leikkauspisteen ja jätän liikaa rakoa kantteihin. Harmillista ettei minulla ole lainkaan vertailu dataa, koska Hockenheim oli ns. modirata, jota en löytänyt RSR-listoilta.

     

                                                         Muista ajolinja...

Oma paras kierrosaika: 1:26,848

     

                      Donnington Park (ent. Britannian GP)

Donnington Park oli se rata jossa Senna ajoi 1993 mieleen painuvan avauskierroksen jossa hän nousi viidennestä ruudusta kisan johtoon, joten jonkinasteisia kunnioittavia tunteita herättää tämä Britannian GP:n näyttämönäkin ollut rata. Toisin kuin vuonna -93, ei tällä kertaa apuna ollut aktiivijousitusta tai luistonestoa, vaan ripaus downforcea ja turbonpotkaisu. Parin säätöajosession jälkeen pääsin kierrosajan hankaamisen kimppuun. Radan alussa oleva mutkien rypäs tuo mieleen hollannin maisemat, koska se ajetaan kaarteiden lukumäärästä huolimatta aina viimeiselle vaihteelle saakka nilkka suorana. Oikeastaan kompastuskiveksi muodostuivat radan kaksi viimeistä mutkaa jotka olivat enemmän kuin ronkeleita jarrupaikasta, monesti tuli peräkin rinnalle, kun yritti liian rajusti jarruttaa vaihteilla, liian vähällä kantapään välikaasulla. Lopullisesta omasta parhaasta kierrosajasta on paha sanoa mitään, koska vertailuaikoja oli listalla vain muutama, joten taso ei liene kovin kummoinen muillakaan kuskeilla.

                                Näihin mutkiin ei nostella

Oma paras kierrosaika: 1:15,757

Mitä jäi käteen? Ainakin runsaasti ajotunteja Lotus 98T:n parissa, sillä kutakin rataa tuli ajettua keksimäärin noin 250 kierrosta aina yhtä kohden. Opin täysin uusia profiileja, samalla kun sain Lotuksen kesytettyä. Tuntuma autoon parantui selvästi, jonka huomasi kun kokeilee jotain aivan vierasta rataa, niin ei tarvitse enää taistella jatkuvien spinnauksien kanssa vaan voi edes omalla tasollaan ajaa kovaa. Ja aivan kuten oikeassakin elämässä tuntuvat muut autot naurettavan helpoilta ajaa F1:n jälkeen, ikään kuin reagointi aikaa olisi kymmenkertaisesti. Ehkä ainoa varjopuoli kun hyppää koppiauton rattiin, saattaa käydä sama mikä kävi Nigel Mansellille Britannian vakioautojen sarjassa (BTCC) eli jarrutukset menevät vanhasta muistista pitkiksi! Tämän jutun pohjalta käynee myös selväksi että simulaatioajokärpänen on puraissut allekirjoittanutta pahemman kerran, joten syksyn mittaan saattaa tulla lisää juttuja aiheen tiimoilta muilta pelialustoilta. Niitä odotellessa! 

 

 

 

 

This Web Page Created with PageBreeze Free HTML Editor