Alkuun

Ylimääräisiin

Hitsarin päiväkirja: Grande finale?

Minun piti kirjoittaa nyt tuleva kertomus jo kuukausia aiemmin, mutta erinäisistä syistä johtuen en sitä ehtinyt tekemään. Vaikka vähän myöhässä tämä tuleekin, lienee sulateltavaa niin kirjaimellisesti kuin ihan lukijan näkökulmastakin, joten annetaan palaa. Vuosi sitten lähdin ammattitutkinnon kautta pätevöitymään TIG-hitsaajaksi. Olin joksus töissä hyvin pienimuotoisesti volframi- konetta kokeillutkin, mutta kun matka kasvaa 20 millistä luokkahitsin 150mm mittaan, on luvassa ehkä ei toivottujakin mutkia. TIG-hitsauksessahan kaikki tapahtuu käsin. Volframi-elektrodilla sulatetaan perusaine, ja vapaana olevalla kädellä syötetään lankaa sulaan. Tästä juontaa myös proesessin nimi, Tungsten Inert Gas- welding eli volframi-inertti-kaasu-hitsaus, lyhemmin TIG.

Jo alkuvaiheessa kouluttaja mainitsi että mustanraudan hitsaus TIGillä on vähän haasteellista, toisaalta harjoittelemaan olin tullut, joten 3mm levyä leikkuriin ja kokeilemaan. Luonnollisesti tahkoaminen alkoi alapienasta. Hitsi oli alussa epätasainen, koska kastoin lisäainelankaa hitsisula "lammikkoon" vain harvakseltaan. Siihen liittyen sainkin kullan arvoisen vinkin, että mustaa hitsatessa täytyy aina jäähdyttää jatkuvasti tapahtumaa, tarkoittaen lisäaineen jatkuvaa syöttämistä. Reunahaava, joka niin ikään on 141-prosessin perusvaiva, korjaantui alapienassa syöttämällä lankaa sulan yläreunaan. Kun kaiken tämän sai sovellettua itselleen ja kappaleeseen, oli merkintä enismmäisestä hyväksytystä harjoituksesta!

Pystypiena teettikin sitten yllätävästi töitä, mutta harjoituksen kriteerit täyttävä kalikka tuli tehtyä, kuitenkin koekappaleeseen täytyisi vielä harjoitella lisää.

Yläpiena oli sitten yllättävän helppo, taisi onnistua viidennellä yrittämällä, koska kolvin pystyi tukemaan kappaletta vasten, jolloin tunne oli kuin kiskoilla menisi.

Pystypienan teko koekappaleena alkoi olla todella turhauttavaa, kun virta piti olla juuri kohdallaan ettei langan pää karkaa liian äkkiä sulasta, mutta kuitenkin virtaa täytyi olla sen verran että railo alkaa sulaa tänä eikä ensi vuonna... Säädöt alkoivat vakiintua 88 ampeeriin, mutta säädin myös elektrodin kärkeä lyhyemmäksi, jolloin saatoin nojata kaasusuuttimella toiseen levyyn, saadakseni huippu tasaisen nousu nopeuden, katsoen samalla että lisäaine täyttää railon aina sulan reunoja myöden. Näillä eväin syntyi koekappele, joka läpäisi virallisten valvojien silmämääräisen tarkastuksen.

Putkilveyt menivät jo vähän jouhevammin, toki nämä tultaisiin murtamaan, joten allekirjoittanutta jännitti hiukan mitä hitsin sisältä lopuksi paljastuu. PD-asennon tein kolmessa osassa, ehkä hieman huvitttavaa, että jatkosten välillä pidin 5 minuutin tauon! Miksi näin? Jutun juoni oli sormien lämpeneminen, koska kolvikädellä nojasin levyyn saaden siitä tuen, ja kun TIG tunnetusti antaa länpöä perusaineeseen aika reilusti täytyi kappaleen antaa jäähtyä, jotta siihen kykeni hanska kädessä nojailemaan. Sen verran täytyi käyttää automatiikkaa, että asetin hiipuvan virran, välttääkseni lopetuskraaterit, joita niitäkin tuli muutamaan hylättyyn kapulaan... Satunnaisten hrajoittelujen jälkeen kuvan mukainen hitsi tuli tehtyä ja läpi mentiin murtokokeesta heittämällä.

PF-asentoon auttoi tuttu elektrodin asennon säätö mahdollisimman lyhyeksi ja tuki kaasusuuttimella levyyn. Tämäkin meni läpi sekä silmämääräisestä- että murtokokeesta. Prosessi 141 oli pienatason osalta kaluttu läpi, päittäisliitoksia kokeilin, mutta opiskeluaika loppui kesken.

Puikkohitsaustakin tuli leikkimielisesti kokeiltua. Sattumalta löytyi 10mm levyn palasia oikeissa mitoissa, ja kun aamulla aloitin oli puolilta päivän käsissä koehitsin raamit täyttävä PF- kalikka! Tyylinä kuusen latva- kuljetus, kuten MAGilla, toki rytmi on erilainen. Reunoilla saa pysähtyä pitkään ja toisaalta latvassa käydään vain hetki hyvin nopeasti. Koneena legendaarinen Kemppi Minarc 150, nykyään taitaa olla kaupassa nimella "150 classic" kun tilalle on tullut Evo- versio. Puikkohitsaus päiviin liittyy myös eräs hupaisa tarina, kun tein ajan kuluksi monipalko alapienoja, joista yksi oli kelvannut toiselle opiskelijalle, ja kun kävin katsomassa myöhemmin, oli se mennyt läpi virallisten valvojien kautta! Itse en olisi kyseisellä pätevydellä mitään tehnytkään, mutta tieto siitä että hitsi kelpasi, saa silti hymyn huulille. Vastaavsti ehkä hymyä lannistavampi asia oli että kouluttaja hävitti kuluneen syksyn aikana pöytäkirjat koehitsauksista, joten virallisesti olen yhä vain MAG-luokkahitsari. Sinällään en pure hammasta, koska kyseinen kevät oli aivan helvetin hauska ja opeista on takuulla hyötyä harrastuksen puolella. Näillä näkymin tämä jää myös viimeiseksi hitsauspäiväkirjaksi, koska olen menossa kohti uutta alaa, mistä johtuen en työn puolesta välttämättä enää hitsaile. Näistä mietteistä on silti hyvä jatkaa ja kenties joku tuleva hitsari näistä voi ottaa oppia omaan tekemiseen ja harjoitteluun. Ja muistakaa kukaan ei ole seppä syntyessään, harjoitus tekee mestarin ja kun vielä puristelee niin jopa luokkahitsarin.

This Web Page Created with PageBreeze Free HTML Editor